Onko kilpailemisessa eettisesti jotakin vikaa?

Ja jos, niin mikä siinä mättää? Hevostaitajien parissa kilpaileminen tuntuu olevan tuomittua ja varsin negatiivinen asia. Ja kilparatsastajat haluavat ensisijaisesti voittaa ja samalla hevoselleen pahaa tai ovat ainakin sekä tietämättömiä että välinpitämättömiä? Mikähän tässä kuviossa on vikana?

Maria: Niin, ensimmäisenä täytyy varmaan miettiä mikä siinä on vikana. Miksi on usein niin, että samoissa piireissä jossa korostetaan hyvää hevostaitoa, kilpailemista pidetään hyvin negatiivisena.

Minna: Mä voin puhua vain omalla suullani, mutta näen ongelmaksi sen, millaiseksi voitontahto ja kilpailuvietti tekee meidät ihmiset. Se ei ole välttämättä ongelma niin pitkään, kun hevonen ei ole väline siinä kilpailulajissa mukana, mutta sitten kun se on, niin tilanne muuttuu. Se hevonen ei voi mitenkään hevosen aivoilla voi ymmärtää sitä, miksi ihminen muuttuu? Ehkä jopa aggressiiviseksi. Ja tämä on pahimmillaan sekä eettinen kysymys, että myös ihan eläinsuojelullinen kysymys. Ihminen on siinä voitontahdossaan valmis ehkä tekemään sellaisia asioita, joita ei muuten tekisi. Ihmiset eivät ehkä tiedosta, että se kilpailutilanne vaikuttaa heihin itseensä, ja sitten pahimmillaan syytetään hevosta. Esimerkkinä: ratsastajaa jännittää radalle meneminen ja jo verryttelyssä hän puristaa ohjia rystyset valkoisena. Kas kummaa, että hevonen on tahmea, no ei mitään, onhan ratsastajalla raippa ja kannukset, Ja mitä hemmettiä, ei se koskaan kotona ole näin laiska. Daa! Ei niin, mutta kotona ei ratsastajakaan tunnu samanlaiselta??? On toki ihana nähdä että ainahan se ei ole negatiivista katsottavaa, vaan kyllähän maailmasta löytyy myös heitä, jotka nauttivat esiintymisestä ja ovat vielä taitavia ratsastajia.

Maria: Ihan totta. Jooh, mulla ei ole tuohon varsinaisesti mitään lisättävää, mutta tuo voitontahto ja kunnianhimo saattaa näkyä myös siellä kotitreeneissä. Silloin ollaan menossa metsään, jos se kilpaileminen ja voittaminen on kaiken perusta. Silloin hevosen rooli hämärtyy ja se alkaa toimimaan välineenä ihmisen kunnian hakemisessa. Sieltä varmaan juontaa juurensa myös erilaiset kyseenalaiset menetelmät. Ihmiset on joskus valitettavan julmia.

Minna: Ehkä peruslähtökohta voisi olla se, miksi joku haluaa kilpailla? Siihenhän täytyy olla jokin syy. Onko se omien taitojen ja rajojen mittaamista. Nauttiiko joku siitä jännityksestä, ja/tai flowsta joka saattaa tulla siinä tilanteessa esiin. Vai onko kyse siitä, että ihminen vain haluaa voittaa? Eli onko takana kuitenkin jokin muu tarve? Tulla hyväksytyksi, tms.

Maria: Mä uskon, että osa ihmisistä on enemmän kilpailuviettisiä. Ja kaikki tunnistaa sen ihmistyypin, joka haluaa olla kaikessa parempi kuin joku muu. Oli se sitten vaikkapa ratsastus. Kai se on periaatteessa sitä omien taitojen näyttämistä, myös suhteessa muihin. Mä haluan kisata suuri siksi, että se on myös näytön paikka, mulle itselleni. Se mihin pyrin kasvamaan on se, että vaikka voittaminen on ihan kiva juttu, niin se on yksi päivä ja yksi tilanne, joka on aika lyhyt. Monellakaan kerralla se ei mene nappiin. Mutta mun on mahdollista oppia niistäkin kokemuksista. Mutta voihan se olla jollekulle ihan puhdasta kunnianhimoa.

Minna: Tämä on todella mielenkiintoista. Tunnen nimittäin muutamia ihmisiä, jotka varmasti itse kuvailisivat itseään epävarmoiksi, ehkä jopa hieman pidättyväiseksi, mutta auta armias, kun ne pääsee hevosen kanssa kilparadalle. Joku homma muuttuu silloin. Silloin herää mieleen se, että kuinka vilpitöntä ”teen hevosen kanssa yhdessä tätä” homma onkaan. Näiltä samoilta ihmisiltä kun saattaa tulla ne parhaat selitykset ja perustelut milloin millekin käytössä olevalle keinolle. Selityksiä löytyy maailman ääriin.

Maria: Niin että sen kisasuorituksen vuoksi on oikeus tehdä ihan mitä vaan. Eli siitä syystä se kilparatsastus voi joskus näyttää rumalta, koska siinä hetkessä ihminen haluaa selviytyä ja kokee, että hänellä on oikeus myös painostaa hevonen siihen samaan.

Minna: On ehkä hyvä muistaa, että ihminen on kilpaillut aina. Se on meille lajityypillistä ja yksi käyttäytymistarpeista. Alkuun se kilpaileminen on syntynyt selviytymisestä, ruoasta, suojasta, lisääntymiseen liittyvistä jutuista. Ja kun tämän päivän ihminen ei saa kohdata riittävästi haasteita elämässään, niin hän ehkä koettaa saada sen itselleen sopivan määrän ärsykkeitä osakseen. Hmm…menipä vähän monimutkaiseksi

Maria: Ei kun tämä on tärkeää, se on siis osa ihmisluontoa. Tarve verrata itseään muihin.

Minna: Yksi tärkeä juttu on myös tutkia vähän tekemisen motiiveja. Mikä se lähtökohta on? Se määrää kyllä sen kuinka eettistä se kilpaileminen hevosen kanssa on. Jos mietitään sitä ihan oppimistilanteena, niin hevoselle toistuvasti uudet erilaiset eteen tulevat tehtävät asettavat jo omat haasteensa, puhumattakaan vaihtuvista paikoista. On siis aika loogista, ettei verryttelyssä opeteta hevoselle enää mitään uutta asiaa, puhumattakaan siitä, että itse kisasuorituksessa aletaan korjaamaan hevosen vinoutta tms. Vaikka ihminen ei tilannetta jännitä, hevonen saattaa jännittää. Ja tällaisen hevosen rankaiseminen esim. tottelemattomuudesta on vähintäänkin kyseenalaista. Ja myös tyhmää, koska se ei koulutuksellisesti edistä mitään. Ei hevonen kiusallaan ole tottelematon ja joko kiellä okserille tai huvikseen kieltäydy tekemästä siirtymistä kirjaimessa C. Mä melkein sanoisin niin, että se hevosen käytös ja reaktiot siellä radalla kertoo vain siitä miten A. Hevonen on koulutettu ja B ratsastaja osaa sitä hevosta, sinä päivänä ratsastaa? Siksipä en voi ja jaksa tuntea myötätuntoa ihmistä kohtaan, jonka hevonen esim. Kieltää esteelle ja ratsastajaa mätkii raipalla. Hell no!

Maria: Tästä aasinsilta siihen, että onko kilpahevosia ja ei-kilpahevosia. Vai onko hevosia, jotka eivät niin välitä siitä että paikka vaihtuu? Kuitenkin esim. Osaajat maailmallakin sanovat, että hevonen nauttii siitä tilanteesta. Mikähän kohta siinä on, mistä se hevonen nauttii? Tulla yleisön eteen. Kyllä varmasti jokainen, ammattilainenkin kokee ja virittyy siihen eritavalla kuin arkeen. Tietääkö hevonen että se on kisoissa?

Minna: Eihän se sitä tietenkään ymmärrä.

Maria: Niin, että se tunnelma tai jännitys tai jokin ei tunnukaan niin ikävälle.

Minna: Niin, tai sitten ihminen saattaa myös tulkita hevosta väärin? Että se mahdollisesti negatiivinen tunne ja reaktio tulkitaankin niin, että hevosella on hauskaa?

Maria: Joo, mutta nähtiinhän me esimerkiksi Bastionissa useita ratsukoita, joiden ratsastus oli verkasta uusintaradalle yhtä rentoa, kaunista ja hevonen todella tyytyväiseltä?

Minna: Kyllä, on totta tuokin!

Osallistu keskusteluun!