Jaa-a, että kommunikointia heppasten kera....

Millaista on kommunikoida eläinten kanssa?? Ovatko puheet ja tarinat eläinkommunikaatiosta ihan huuhaata? Onko siinä kyse yliluonnollisesta kyvystä, joka vain on jollakulla ihmisellä, vai onko meillä kaikilla jonkinlainen kyky kuulla ja kuunnella esimerkiksi hevosemme antamia viestejä?

Minna: Olin muutama päivä sitten eläinkommunikointikurssilla ja täytyy sanoa, että jos olinkin alkuun varautunut ja hieman epäileväinen, niin nyt kurssin jälkeen olen sekaisin kuin seinäkello

Maria: Hmmm….Haluatko vähän avata tuota?

Minna: Nämä ajatukset ovat pyörineet mielessä jo pitkään, mutta nyt oikeastaan ne kolahtivat ihan todella. Mä en nyt puhu tässä yhteydessä siitä, että mä kuulisin hevoseltani jotakin selkeää puhetta tai sanoja, vaan ehkä ennemminkin sitä, että uskon että jokainen ihminen voi TUNTEA, jossain sisimmässään, että voiko hänen hevosensa esimerkiksi hyvin, tai onko se tyytyväinen.

Maria: Täytyy sanoa, että mulle tuli juuri eilen sellainen tunne, että onko oman hevoseni kanssa olleet ongelmat paljolti johtuneet siitä, että sillä on ollut satula, joka ei ollut ihan sopiva. Vaikka satula on sovitettu hevoselle sopivaksi ja se on näennäisesti ollut ihan tyytyväinen, jokin pieni ääni on jättänyt epäilyn. Ja kun nyt viimein kuuntelin sitä ääntä, oivalsin, että tämähän on ihan itsestään selvää! Hevonen kiukutteli kun satula ei sittenkään ollut passeli! Miksi en vain uskonut?! Ja tästä tietysti opin, että tulevaisuudessa mun täytyy vielä enemmän pohtia sitä, että mikä voi olla syynä, jos hevonen ei ole täysin yhteistyöhaluinen. Vaikka tavallaan se oli pieni asia, se oli tälle hevoselle tässä tilanteessa juurikin se suuri asia. Ja taas mä opin ja minusta tuli viisaampi (hevos)ihminen. Ja hevonen on varmasti koittanut sanoa mulle jo pitkään etten voi tehdä mitä pyydät, ja en oivaltanut siihen syytä. Mikään ei tietenkään ole vain yhdestä asiasta johtuvaa, mutta joskus jonkun pienen asian korjaaminen voi vaikuttaa siihen kokonaisuuteen. Ja tulevaisuus nyt näyttää, että oliko tämä tosiaan näin.

Minna: Tätä mä juuri ajan takaa. Tämä oli muuten aika mielenkiintoista, että kun olen muutamalle ihmiselle kertonut, olin tällaisella kurssilla, niin osa ihmisistä on reagoinut niin, että: ”Wau, tosi hienoa, mitä kaikkea opit ja sait siellä?” Ja osa ihmisistä on ykskantaan todennut, että: ”En usko ja toi on ihan huijausta!” Ja tottahan se onkin, että tämä on nimenomaan uskon asia. Se, mihin minä uskon, ei ole varmasti keneltäkään toiselta pois? Eikä se tee minusta jotenkin vähemmän hyvää tai uskottavampaa ihmisenä? Onneksi ei eletä keskiajalla, tai pää olisi jo roviolla ja takamus tulessa.…

Maria: Se on ihan totta, mä kanssa mietin sitä, että nähdäänhän me ihmiset toisistamme tunnetiloja, ainakin jos halutaan nähdä. Jos vaan kuulet ihmisen puhuvan, voi paljon informaatiota mennä hukkaan, koska ilmeet ja eleet kertovat ihan yhtä paljon, ellei enemmänkin siitä, miltä toisesta tuntuu tai mitä hän ajattelee. Ja hevosethan eivät voi edes kertoa ääneen miltä niistä tuntuu tai mitä ne ajattelee, eli oikeastaan on tosi tärkeää se, että ihminen osaa kuulostella sitä miltä jokin tuntuu ja luottaa siihen.

Minna: Mulla on sellainen tunne, että valitettavan usein ihmiset eivät edes halua kuulla, mitä hevosella on sanottavaa. On niin paljon helpompaa turvautua metodiin tai tekniseen osaamiseen ja välttyä sitä kautta ajattelemasta sitä, miltä jokin asia hevosesta tuntuu. Jos nyt ihan aikuisten oikeesti mietitään tätä, niin hevosella on varsin rajalliset mahdollisuudet saada tunteensa ja mielipiteensä esiin, etenkin jos sen ihminen on taitava korjaamaan kouluttamalla, tavalla tai toisella sen käytöstä.

Maria: Se että ihminen ei halua kuulla, ei välttämättä johdu siitä että hän on lähtökohtaisesti paha tai muuta, vaan ehkä enemmän siitä, että olet jo päättänyt etukäteen sen, mistä hevosen käytös johtuu. Tämä voi sopia sen käytökseen tai historiaan tms. Ja sen puolesta puhun myös omasta kokemuksestani. Tai sillain, että katson peiliin. Jotta pysähtyisi katsomaan sitä hevosta ja miettisi mistä sen käytös johtuu. Omalla kohdallani tilanne oli se, että ihan hyvältä vaikuttava satula olikin kenties ollut ahdas sään kohdalta ja sen myötä vaikeuttanut mm. hevosen kokoamista. Toisaalta, hevosen historiaa arvaillen, sillä olisi ollut monta muutakin syytä kieltäytyä siitä. Tästä asiasta oppineena on olen jatkossa nopeammin kuulemassa, mitä se hevonen kertoo, enkä intä vastaan sen mukaan, että hevonen olisi vain itsepäinen. Täytyy sanoa, että meillä kävi onni tässä. Ei tässä kommunikoinnissa aina välttämättä ole kyse sen vakavammasta tai oudommasta kuin siitä, että ihminen osaisi ottaa vakavasti sen mitä hevonen todella viestii.

Minna: Mä uskon, että jokaisella meistä on se kyky tuntea tai tietää se onko jotakin vialla. Se on ikään kuin aavistus. Kommunikoinnin ammattilaiset on tietysti asia erikseen.

Maria: Niin kyllä, se ei kuitenkaan tule tuulten tai energiavirtojen mukana vaan se tulee siitä, että me ei aina vain tiedosteta sitä heti, että hevonen on allapäin tms. Mutta se yleisvaikutelma hevosesta saattaa jäädä alitajuntaan pyörimään että ”onkohan jokin vialla” tms. Tai siis vaikka se, että jokin hevosen käytöksessä muuttuu. Me ei välttämättä edes ymmärretä, miten pienet asiat voi vaikuttaa hevoseen niin laajasti ja kokonaisvaltaisesti. Jokin siellä ytimessä saattaa sanoa, että tämä ei ole ihan normaalia. Kunne sitten joku päivä sä tajuat, kuin salama kirkkaalta taivaalta että: ”TIETYSTI, näinhän se on! Siitä tää homma kiikastaa!”

Minna: Hehhheee…saattaa kyllä tullakin….kuin salama taivaalta. Se mikä tässä onkin mielenkiintoista, on se, että me ihmiset pystytään huijaamaan toisiamme, melko helposti, mutta hevosta ei voi huijata, vaan hevonen näkee ja tuntee sen meidän tunnetilan välittömästi. Ja on hyvä muistaa, että hevoselle se kyky on ihan elinehto, onhan se saaliseläin. Onhan se sanaton kommunikaatio hevoselle sisäänrakennettu. Eihän se pelkästään opi toisiltaan, että kun toi tekee näin niin mun tarvitsee reagoida siihen näin. Ongelma tässä tulee mun mielestä siinä, että kun hevosta koulutetaan ihan mihin tahansa käyttötarkoitukseen, niin pääsääntöisesti vaikutetaan sen käytökseen. Ja sen käytöksen takana on kuitenkin sitten taas aina tunne. Kun me opetetaan niitä käyttäytymään, on siinä riski, että ne opetetaan käyttäytymään vasten sitä, miltä niistä todella tuntuu. Ihminen on varsin viisas eläin ja sillä on monia keinoja tukkia hevosen turpa ja samalla valitettavasti viedään itseltämme pois se mahdollisuus nähdä ja kuulla, mitä hevosella on aidosti sanottavaa.

Maria: Annapa esimerkki, koska jotenkin olen samaa mieltä, mutta tämä menee jo aika hankalaksi…?

Minna: Noh, esimerkkinä hevonen, jonka kanssa olen elänyt pian 8 vuotta. Se on AINA ollut kohtelias, yhteistyöhaluinen ja tottelevainen. En koskaan joutunut sen kanssa tilanteeseen, jossa kommunikaatiota ja vuorovaikutusta ei olisi ollut. Ja kuitenkin, sen myötä kun itse opin lisää katsomaan, kokemaan ja tuntemaan asioita hevosen näkökulmasta huomaan, että jossakin vaiheessa on koulutus edennyt niin pitkälle, että hevonen on oppinut hakemaan tilaa, jossa sen on ”näennäisesti” hyvä olla. Käytännössä tämä ilmentyi niin, että hevonen pyrki aina mun luokse ja ”halusi” myös olla mun lähellä. Tai noh, niinhän mä luulin, kunnes erään kurssin aikana en tehnyt mitään aktiivista pyytääkseni sitä luokseni, ja oivalsin, että siitä huolimatta hevonen pyrkii mun lähelle, koska se on sen mielestä kannattavaa. Lopulta tilanne oli sellainen, että hevonen kyllä aktiivisesti pyrki mun luokse ja jäikin siihen, pyytämättä, mutta selkeästi se ei tuntunut siitä hyvältä. Luultavasti tämä on seurausta siitä, että hyvin suuri osa ko. hevosen koulutuksesta on perustunut negatiiviseen vahvistamiseen. Ja käytännössä hyvin suuri osa esim. pyöröaitauskoulutustekniikoista perustuu nimenomaan tähän, eli paineen käyttöön. Ikävintä tässä opissa oli se, että sen kaiken vuosien työn ja loogisen työskentelyn päätteeksi kyseinen hevonen koki, että sen on kannattavaa tulla mun luokse ja pysyä lähellä, VAIKKA se halusi aidosti jotakin ihan muuta.

Tämä kokemus oli mulle tosi suuri järkytys ja etenkin se, että mä en ollut nähnyt tätä siitä hevosesta. Olin vain tarkkaillut oikeaa ajoitusta palkkiolle jne. Loppukaneettina täytyy sanoa, että jokainen meistä pyrkii taatusti tekemään parhaansa, ja niin minäkin olen tehnyt. Vaikka asioita on paljon mustan ja valkoisen välillä ja samalla tavalla on vaihtoehtoja sen välillä, sen sijaan, että me joko käytetään hevosia härskisti hyväksemme tai sitten avataan portit ja päästetään ne vapaaksi luontoon. Kyllähän siihen väliin mahtuu paljon asioita ja valintoja.

Maria: Hmm.. Jos aletaan sitten pohtia, onko oikein tehdä hevosen tunnetta vastaan tai onko niillä oikeutta päättää tekemisistään, ollaankin jo melko syvissä vesissä jälleen, mutta myös eettisten kysymysten äärellä. Uusimmassa Tunne Hevonen-lehdessä on Jenni Hakosalon todella hyvä kirjoitus hevostelun etiikasta -suosittelen luettavaksi kaikille! Keskustelu ja pohdinta ei riko ketään. Pahimmassa tapauksessa voi kokea pieniä uusia tuulia ajattelussaan! ;)

Osallistu keskusteluun!