Mitä vuodesta 2011 jäi käteen?

Mitäs jos summataan vähän vuotta 2011 ja sen tuomia oivalluksia? Itselleni on varsin konkreettisesti tullut ymmärretyksi se tosiasia, että kaikki ne metodit, joita hevosten koulutuksessa ja käsittelyssä käytetään eivät suinkaan vaadi hevoselta mieletöntä määrää toistoja vaan se on ihminen, joka niitä toistoja tarvitsee.

‪Maria‬: Niin, ihminen tarvitsee oppia palkitsemisen oikea-aikaisuudesta ja nopeudesta?

Minna‬: No kyllä! Jos tarkastelen viimeistä vuotta, viittä vuotta, saati kymmentä vuotta, ne harjoitukset joita aikoinaan tein jokaisen hevosen kanssa, ovat tänä pävänä täysin tarpeettomia, useimmiten, koska tuhansien ja tuhansien toistojen ja harjoituskertojen myötä oma tapa lähestyä ja koskea hevosta, käyttää apuja jne. on muuttunut siinä määrin, että harjoituskertoja ei tarvitse enää samalla tavalla.

‪Maria‬: Oon pohtinu tätä pehmeämmän linjan/LH/eläinten koulutuksen polkua.. Aluksi tosiaan tuntuu, että polun alkupäässä kaikki asiasta innostuneet ovat hyvin hanakoita tarttumaan erilaisiin harjoituksiin, metodeihin ja tapoihin. Niin aikoinaan minäkin (ja sinäkin?). Nyt jälkeenpäin ajateltuna ne sarjat tiettyjä pyyntöjä ja harjoituksia opettivat renemmän minua kuin hevosta. Edelleen ne ovat jonkinlaisia mittareita (paine-myötäys, peruutus, väistätys..), mutta en koe, että niitä pitäisi päivittäin harjoittaa.

‪Minna‬: Niin, oleellistahan lopulta on se, että ihmisellä on käsitys siitä miten hevonen eläimenä oppii ja että hän osaa tulkita hevosen käyttäytymistä ja samalla myös niitä tunteita mitä hevosella kulloinkin on. Alkuun varmasti tarvitaan ihmisen oppimisen kannalta niin lukematon määrä toistoja, että siitä kaikesta tekemisestä tulee mekaanista. Toisaalta, siinähän ei sinällään ole mitään vikaa, ellei siinä samassa unohdu se hevosen lukeminen ja tunnustelu, koska hevonen oppii kyllä käyttäytymään ihmisen haluamalla tavalla, oli metodi mikä hyvänsä. Kuinka hevosystävällistä se sitten on, onkin kokonaan toinen juttu.

Näissä monissa harjotteissa ja treeneissä helposti unohtuu se tosiasia, että jos hevonen on oppinut jonkin maneerin, se ei todellakaan muutu pysyvästi sillä, että yksi treenikerta kestää 3 tai 4 tuntia ja sitten kaikki ongelmat olisivat poissa. Hyvän kouluttajan siis tunnistaa myös siitä, ettei hevonen pelkää tai stressaannu harjoittelun aikana ja se saa riittävästi taukoja, eikä yksi harjoituskerta kestä määrättömän kauaa.

‪Maria‬: Joskus on tullut huomattua, että kun luottamus ihmisen ja hevosen välillä on kunnossa, niin vaikeista paikoistakin mennään enempi etukäteen treenaamatta, luottamuksen varassa. Aina ei ole tarvetta huiskia, heilutella, mörötellä tai puhallella treenatessa; ne ovat usein vain meidän ihmisten mieltä miellyttäviä ja rauhoittavia sarjoja ja liikkeitä - just for show!

‪Minna‬: NO kyllä! Ja vaikka monella opettajalla on usko omaan metodiinsa ja vilpitön halu auttaa, ongelmaksi valitettavasti muodostuu se tosiasia, että valitettavan usein se osaaminen ja ymmärrys on niin kapealla sektorilla, että väärinkäsityksiltä tai epäonnistumisilta, jopa vaaratilanteilta ei voine välttyä.

Mutta jos miettii sitä, miten tämä liittyy viimeiseen vuoteen, niin olen antanut itselleni viimeiset puolitoista vuotta aikaa opiskelulle ja itseni kehittämiselle ja olenkin käyttänyt sitä avoimesti hyväksi. Olen oppinut paljn valtavan hienoja taitoja, oppinut itsestäni ja muista ihmisistä ja samalla tietysti myös hevosista. Mutta samaan aikaan olen tullut kriittisemmäksi saamani tiedon suhteen ja oivaltanut, että loppuviimeksi se kokemus ja osaaminen joka työvuosien aikana on karttunut on ollut hyvä pohja kaikelle muulle, joka käytännössä kuitenkin liittyy hevoseen ehkä vain epäsuorasti.

‪Maria‬: Uuuh! Rankkaa tekstiä! ;) Mutta niin.. Siitä ei pääse mihinkään, että mekin olemme psyko-fyysis-sosiaalisia kokonaisuuksia ja kaikki kokemamme ja tietämämme asiat vaikuttavat toimintaamme kakilla elämän alueilla. Myös niiden hevosten kanssa työskentelyyn.

‪Minna‬: No siis kyllä!!!! Ja jos tästä kaivellaan positiivisia puolia, niin olen ainakin itse oppinut ja kasvanut myös kriittiseksi sen suhteen, mitä opetan muille. Ei ole helppoa myöntää itselleen, että vaikka kuinka haluaa osata ja tietää kaiken, näin ei kuitenkaan ole. On myös helppo jakaa toisiltaan saamaa oppia siinä vaiheessa kun into ja innostus on päällä, vaikkei sitä kokemusta ja lopullista ymmärrystä ehkä ole sitten kuitenkaan.Suutari pysyköön lestissään siis

‪Maria‬: Niinpä. Mutta kuitenkin: jostain aina pitää aloittaa, eikä kukaan ole seppä syntyessään. Kaikkien on kuljettava oma tiensä näissäkin hommissa, opittava ja omaksuttava omassa tahdissaan. Ehkä näitä saman suuntaisia eri vaiheissa olevis polkuja tasoittaisi kunnioitus muita polkujensakulkijoita kohtaan? Tarkoitan: kaikki me olemme aloittaneet jostain, kaikki me kehitymme matkalla, mutta kukaan ei kai koskaan voi sanoa olevansa täysin valmis?

‪Minna‬: NO sepä se=) Jokainen on aloittanut jostakin ja harva voi oikaista sitä omaa oppimispolkuaan. Kuitenkaan ei ole mikään itsetarkoitus että kaikkien pitää käydä samat kujat ja rotkot lävitse. Yhteneväistä kuitenkin hyville opettajille on mielestäni se, että samalla tavalla kun he lempeästi suhtautuvat hevoseen ja ihmiseen, he suhtautuvat myös omaa itseensä. Itse en ainakaan odota opettajalta muuta kuin sitä että hän opettaa sitä mitä osaa. Se, että opettaja on nöyrä ja myöntää ettei osaa kaikkea on vain plussaa ja tätä koitan itsekin toteuttaa omassa työssäni.

‪Maria‬: Hevostenkoulutus ja käyttö on mun mielestä astunut tällä vuosikymmenellä uuteen aikaan. Meidän kaikkien käytössä on yhä enemmän tutkittua, tieteellistä tietoa hevosten oppimisesta, reagoinnista, stressistä jne. Tieto on saatavilla meille kaikkille näin internetin aikakaudella. Toivoisin tulevana vuonna, että näitä faktoja otetaan yhä enemmän käyttöön ja huomioon kautta koko hevosmaailman vaikka joskus se tarkoittaakin, että saatu tieto pyyhkii koko pöydän vanhoista tavoista ja metodeista!